Ensimmäinen viikko takana

Huhhu, tässä on tapahtunu kaikenlaista. Maanantaina aamulla käytiin Lake Parkissa Haerangin, Yejunin ja Marthan kanssa. Lake Park on semmonen iso puisto tässä kulmilla. Sen jälkeen kierreltiin siinä ympärillä kaupoilla hetki, en tosin kerenny ihan shoppailuun asti, kun käveltiin aika ripeästi. Iltapäivällä piti meinaa lähteä omman (host-äidin) ja Yejunin kanssa käymään mun koululla. Mun koulumatka tulee olemaan aika pitkä, ja joudun välillä vaihtamaan bussiakin, mutta koulu vaikutti kyllä tosi kivalta. Sen jälkeen käytiin hakemassa mulle koulupuku, jonka koulu onneksi kustanti, napattiin ravintolasta mukaan kimbapia ja ddeokbokkia ja lähettiin kotiin syömään. Oli muuten hyvää!

Kaikki pitää kuvata, etenkin suomalainen suklaa.

Baskin Robbins on mun uus rakkaus, vaikken mikää jäätelöhullu ookkaan.

Koulu!

"pieni" iltapala.

Yejun ♥

Koulupuku, niin kun osa on jo saattanu instagramista/FB:stä bongata. Tykkään tosta kyl tosi paljon!

Tällä viikolla oon tiistaista perjantaihin ollu YFUn valmennuksessa. Vähän on väsyttäny, kun matkoihin menee yhteensä about 3 tuntia päivässä, kun ensin piti mennä bussilla himasta metrolle ja sitten metrolla Gangnamiin YFUn toimistolle. Mut valmennus on ollu ihan jees, etenkin yks amerikkalainen, liettualainen ja hollantilainen on vaikuttanu tosi kivoilta! Mut oon kyllä ilonen, että valmennus on nyt takana, on migreeni meinannu iskeä useamman kerran, ku oon ollu niin väsyny.
Vähän ahistaa, kun ei saadakaan YFUlta puhelimia niinkun kuvittelin, vaan meidän pitää hankkia korealainen SIM-kortti, ja pitäis hankkia bussi/metrokortti, mutta noihin kumpaakin ilmeisesti tarvii jonkun ulkomaalaisten rekisterikortin jossa menee miljoona vuotta ja joo. Mikään ei oikein etene, niin turhauttaa. Onneks sentää kotona wifi toimii niin kännykässä kuin koneella. Mutta ärsyttää, kun kaupungilla ei voi ottaa keneenkään yhteyttä.

Mutta huomenna ollaan menossa shoppailee siskojen kanssa ja maanantaina alkaa koulu, apua apua. En kirjottele tässä sen enempää, vaan heitän tähän tämmösen kuvaoksennuksen vaan.

Saatiin valmennuksessa vaan joku random idea kirjottaa kaikilla kielillä mitä tiedetään Rakastan sinua taululle. Siinä on siis viroksi, ruotsiksi, suomeksi, italiaksi, ranskaksi, venäjäksi, koreaksi, kiinaksi, hollanniksi, liettuaksi ja saksaksi. Nähtävästi englanti unohtu, mutta se nyt on aika itsestään selvyys. Meitä vaihtareita on siis tänä vuonna 13, kaks saksalaista, kaks suomalaista, liettualainen, virolainen, uusi-seelantilainen, kolme jenkkiä, kaksi japanilaista ja hollantilainen.

Gangnam!

Selca-time with Martha

Päivä 2

Perjantaina lähdettiin yhdentoista aikoihin ajamaan Jyväskylästä Helsinki-Vantaalle. Matka meni hyvin, poimittiin Sanna Tikkurilasta, kun hän halusi lähteä saattamaan mua. Tavattiin kentällä YFUn vastaava ja Heli, käytiin heittää mun laukut ja tehtiin check-in ja mentiin turvatarkastukseen tippa linssissä miljoonan halin ja vilkutuksen jälkeen. Käytiin Helin kanssa ostamassa viimesiä eväitä, eli mun kohdalla salmiakkia ja suklaata, ja mentiin koneeseen ajallaan.

Autossa matkalla kentälle.

Helin kanssa pakolliset lähtökuvat kentän rappusissa.

Oikeesti ihmisiä oli tossa paljon enemmän, mutta siis ideana oli se, että tossa telkkarin eessä oli jengiä niin paljon, että hyvä että päästiin tosta ohi. Kaikki pysähtyy lentokentälläkin, kun Suomi pelaa Ruotsia vastaan haha.

Ihanat Finnairin jääkaappiateriat.

No mitäs, lento oli sitä miltä kuulostaakin: kahdeksan puolen tunnin homehtuminen. Piirsin ja katoin leffoja, enkä pystynyt nukkumaan vaikka olisikin kovin hyödyllistä ollut. Ainoa ongelma mikä tuli, oli, että mut ja Heli laitettiin eri puolille konetta, vaikka meillä piti olla paikat vierekkäin. No, tästäkin selvittiin lentoemännälle mainitsemalla onneksi.
Incheonissa törmättiin heti kentällä Marthaan, virolaisvaihtariin joka asuu mun kanssa samalla alueella ja sitten erääseen liettualaisvaihtariin, jonka nimestä en saanut selvää, anteeksi.

Meidän kaikkien perheet sitten odotti turvatarkastuksen ulkopuolella. Oli ehkä maailman ihaninta kun ne liukuovet aukes, ja mun neljästä siskosta kolme, äiti ja isä alko huutaa ja hymyilee ja vilkuttaa mulle ja juos halaamaan. Tuli heti kauheen tervetullut olo ja kaikki epävarmuudet haihtu heti.

Kentältä ajettiin suoraan kotiin Ilsaniin, jätettiin mun tavarat sinne ja ajettiin Souliin johonkin valmistujaisseremoniaan. En vieläkään oikein tiedä mikä se oli, mutta Martha oli siellä myös hostiensa kanssa, koska meidän kahen hostit on läheisiä keskenään. Vähän nolotti, kun vaikka kuinka yritin niin meinasin nukahtaa kesken seremoniapuheiden vähän väliä. Säpsähdin aina vaan hereille kun pää meinas retkahtaa. Onneks korealaiset itekki tuntuu nukkuvan vähä joka paikassa, niin ehkä sain sen anteeks, kun olin valvonu ainakin 24 tuntia putkeen muutenkin. Host-äiti lähti sitten jossain vaiheessa siskojen kans taekwondo vyökokeisiin, ja mä jäin sinne vielä Marthan, yhden siskon ja Marthan hostien kanssa pariks tunniks, koska oisin muuten joutunu olemaan yksin kotona. Se muuten kannatti, koska ruoka oli hyvää, ja sinne seremoniaan tuli Wonder Girlsin Sunye vauvansa ja miehensä kanssa! En oo mikään Wonder Girls fani, mut olihan se siistii, kun ekana päivänä Koreassa jo bongaa julkkiksia. Tulin illalla sitten Marthan hostien kyydillä siskon kanssa kotiin, purin tavarat ja muuta säätöö. Ja annoin tuliaiset: suklaat, mariskooli ja etenkin Muumi-pyyhkeet sai aikaan aikamoisen reaktion. Positiivisen onneksi.

Tää on sieltä seremoniapaikasta, 12. kerros.

Martha, minä ja Yewon, mun sosisko. Anteeksi, oon vähän reissussa rähjääntynyt.

Tänään aamulla lähettiin kirkkoon, käytiin ensin koreankielisessä jumalanpalveluksessa ja sitten vielä englanninkielisessä. Mun ja Marthan olisi kai pitänyt jäädä vielä johonkin raamatunluku tuokioon, mutta sitten meidän siskot pelasti meidät ja lähdettiin syömää. Sen jälkeen tultiin kotiin,  katottiin siskojen kanssa Frozen (Onko sillä mitään suomalaista nimeä?) syötiin Fazerinoi, ja nyt ollaan siskon kanssa opiskeltu (eli sisko tekee kouluhommia, mä luen koreaa ja kirjotan tätä).

Mentiin kirkon jälkeen kimbapille ja ddeokbokkille. Kimbap on niinkun korealaista sushia ja ddeokbokkista en mene ihan takuuseen, mutta tossa oli ainakin kananmunaa, riisikakkuja ja nuudeleita.

Onyu ja Yejun, mun siskot, Martha ja Haerang (Marthan sisko).

Meiän naapurustosta. Tommosia samanlaisia taloja on täällä about miljoona ja mua pelottaa jo nyt, miten tuun ikinä löytämään oikeeseen rakennukseen.

Meiän iltapala. Riisiä, kimchijiggaeta ja... jotain. Meen täällä vaan sillä asenteella, että syön kaikkee mitä tarjotaan ja googlailen jälkikäteen mitä suuhun on tullut laitettua, jos oon rohkealla päällä. Mutta tähän mennessä kaikki on kyllä ollu tosi hyvää, ei oo mikään ruoka purru takasin.

Huomenna ollaan aamusta menossa Yejunin, Marthan ja Haerangin kanssa Lake parkiin, joka on puisto tässä lähellä. Iltapäivällä mennään käymään koululla näyttämässä mun naamaa siellä ja tiistaina alkaa YFUn tulovalmennus. Tähän asti on mennyt aivan loistavasti, vaikka oonkin edelleen jetlaginen ja väsyttää. Mun hostit on kaikki aivan ihania, ja kielimuurikaan ei oo hirveen iso, kun puhutaan englantia, koreaa ja saksaa sekasin. Parempaa perhettä en olis voinu toivoa.

A ship in a harbor is safe, but that is not what ships are built for // Huomenna!

Viisumin sain viimeinki viime perjantaina. Huomenna lähtee lento. Laukut on pakattu, kavereille ja sukulaisille sanottu moikat. Jännittää ja vähän pelottaa, tuntuu etten oo valmis, mutta eipä tästä tän valmiimmaks ikinä tullakaan. Nyt tai ei koskaan. Lauantaiaamuna, Suomen aikaa aamuyöllä, tapaan mun perheen kentällä ja alotan mun elämän maailman toisella puolella vieraiden ihmisten kanssa. Oon tajuttoman innoissani ja haluun äkkiä nähdä mun host-siskot ja -vanhemmat, mutta samalla kyseenalaistan oman mielenterveyteni. Mutta nyt on vähän myöhäistä epäröidä!

Kattoo kun raahaan itekseni noi rojut passintarkastuksen läpi.

Seuraavan kerran päivittelenkin jo sitten ihan toiselta puolelta maailmaa, kuvissa näkyy ihan eri ihmiset ja paikat. Kiitos kaikille, jotka on jaksanu kannustaa, potkia persuuksille ja kuunnella mun Korea-höpinöitä ties kuinka kauan. Ootte kaikki ihania ja mulla tulee kauhee ikävä teitä. Pysytään yhteyksissä, en mä minnekään katoa, vaikka oonkin vähän kauempana. Tää on vasta alkua.


“Twenty years from now you will be more disappointed by the things you didn’t do than by the ones you did do. So throw off the bowlines, sail away from the safe harbor. Catch the trade winds in your sails. Explore. Dream. Discover.”

Pikainen (kuva)päivitys part. 2

Lentoliput tuli sähköpostiin ja viisumikin tulee varmaankin tällä viikolla. Mun host-siskot tuli puhuu mulle perjantaina kakaotalkissa. Ne osas kaikki hyvin englantia ja ne oli ihan sairaan ihania.♥ Etenkin vanhimman siskon kanssa tuntu olevan paljon yhteistä, eikä mua oikeesti pelota enää yhtää lähtö. Haluun vaan äkkiä hengaamaan niiden kanssa. Nekin sano moneen kertaan olevansa tosi innoissani mun tapaamisesta, joten mulla on kauheen turvallinen ja tervetullut olo. En malttais millään odottaa enää reilua 11 päivää! Mutta huomenna on aikainen herätys, kun meillä on aika poliisiasemalle henkilökorttihakemusta laittamaan, joten laitan tässä lähinnä kuvia ja ne saavat puhua puolestaan.

Mitä ihmettä mä ensvuonna teen, ku toi höntti ei oo tunkemassa koko ajan naamalle ja pyörimässä tiellä kun dataan lattialla? 

Tänään oli pikkusiskopuolen ristijäiset! Reetta ♥

Alettiin äidin kanssa äsken pakkaamaan. Oli tarkotus vaan testata, että mitä kaikkee on tarkotus ottaa mukaan ja miten hyvin mahtuu, mutta en sitten tarviikkaan enää mitään tuolta laukusta, niin annettiin olla. Pitää aika paljon lisätä vielä ennen lähtöä, mutta toistaseks kaikki mahtuu kyllä hyvin, eikä painorajat oo vielä huolen aiheena.

Soon!

Ensviikonloppuna käyn vielä Helsingissä tädin ja Sannan luona ja sanomassa heipat IYFin porukoille. Sitten on vielä pari päivää ennen lähtöä kuviksen ja englannin kokeet, ja sitten se ois siinä.  Torstai on kokonaan vapaa näillä näkymin ellen käy isän tai Marin luona, ja torstaina pitää aamupäivällä lähtee ajamaan Helsinkiin lentokentälle. Yhtä aikaa tuntuu, että on liian vähän ja liikaa jäljellä. Jännittää ja vähän ahdistaa, mutta samalla tää tuntuu maailman luonnollisimmalta jutulta. Miten voikin olla näin ristiriitanen olo.

16 päivää

Oon jo monena päivänä sanonu kaikille jotka asiasta on kysyny, että lähden kolmen viikon päästä. Vasta nyt sitten tajusin, että lähtö onkin lähempänä kahta kuin kolmee viikkoo enää.
Viisumia ei oo vielä kuulunu, mikä on ongelmallista, kun pitäisi hoitaa pankkiasioita, jotka eivät ilman passia onnistu. Ja passi siis on suurlähetystössä. Damn. Arvasin, että tässä lopussa tulee jotain sählinkiä, vaikka koitinkin kaiken hoitaa ajoissa, mutta nähtävästi se on jokin luonnonlaki, että ei vaan onnistu.

Koitan nyt vaan kauheella kiireellä koittaa nähdä kaikkia kavereita ja sukulaisia. Isän puolelta sukulaiset nään kyllä onneks hyvin, kun sunnuntaina on pikkusiskopuolen ristijäiset. Kauheeta, sekin on jo yli vuoden vanha, ennen kuin nään sen seuraavan kerran...

Mutta anyways, näin Sannaa taas viikonloppuna. Oli taas melko Korea-painotteista, mutta katottiin sitten Sherlockia ja raahasin Sannankin sitten Hannibal-fandomiin. Sannaa onneks kerkeen näkemään vielä pari kertaa, mutta ahistaa, kun on monia kavereita joita nään enää kerran ennen lähtöö. Okei, oon vaan vuoden poissa, mutta silti kamalan haikea fiilis. Tulee kaikkia ihan kauhee ikävä. Onneks Sannalta oon saanu paljon tukea ja neuvoja, samoin mun korean opettajalta ja of course meidän aivan loistavalta YFUn Japani/Korea-vaihtari kahdeksikolta, jotka pystyvät samaistumaan lähdöahdistukseen ja stressiin.

Mitä uutta viime päivityksestä on se, että mun isäntäperhe vastas sähköpostiin. Melko lyhyt viesti, jossa toivottivat mut tervetulleeksi ja kertoivat, että ovat asuneet aikanaan yli kuusi vuotta Saksassa. Hostisä ainakin osaa hyvin englantia, kun laittoi mailin kokonaan sujuvalla englannilla. Saattaa olla, että pääsen myös saksaakin perheen kanssa puhumaan, mikäli he sitä osaavat. Niin kuin aikaisemmin sanoin, olisin ehkä toivonut perhettä, joka ei niin hyvin englantia osaa, että oppisin paremmin koreaa, kun kiusaus puhua englantia olisi pienempi. Mutta nyt olen kyllä aika helpottunut. Todennäköisesti vältytään monilta väärinymmärryksiltä ja sopeutuminen on edes vähän helpompaa, kun kielimuuri ainakin yhden perheenjäsenen kanssa on pienempi.

Dataamista.

Karvareuhkanaiset

Älkää edes kysykö. Pakolliset metsäkuvat ennen lähtöä.

Ei tässä muuta. Tää viikko menee kavereiden kanssa ja viime hetken shoppailuja tehdessä (kröhöm, irtokarkkiostoksilla). Todennäköisesti päivitän vielä ainakin kerran Suomesta, mikäli vaan on aikaa ja jaksamusta, ja sen jälkeen sitten jo yli 7000 kilometrin päästä.