Korealainen kuntotesti, ja muita viime ajan kuulumisia.

En oo jaksanu kauheammin kertoa, mitä oon tässä viime viikkojen aikana tehtyä, enkä tee sitä ikävä kyllä nytkään, mutta laitan kauhean kuvaoksennuksen ja koitan kertoa edes jotakin. Lopuksi kerron vielä tän viikon keskiviikosta koska se oli varsin.. mielenkiintonen päivä.

Käytiin muutama viikko sitten syystä tai toisesta omman ja appan kirkkoystävien kanssa jollain armeijan leirillä Soulin laitamilla. Oli kieltämättä aika pelottavaa, kun ajettiin jonnekin vuoristotielle, ja portilla oli sotilaita aseiden kanssa ja kyseli kaikkea ennen kun meidät laskettiin sisälle. Siellä sitten ensimmäisenä päästiin syömään sotilaiden ruokalaan, ja sen jälkeen mentiin armeijan kirkkoon. Sisälle tuli about 60 sotilasta, joille nää muut kirkon ihmiset veti kaiken maailman tanssi-, laulu- ja soittoesityksiä ja välillä pastori saarnas. Lopuks vaikka meiän perheellä ei ollut mitään esityksiä, meidätkin kutsuttiin sinne kaikkien eteen lavalle kumartamaan. Jostain syystä tää pappi sit koki tarvetta esitellä mut koko yleisölle, ja ne kaikki sotilaat alko huutaa ja taputtaa hulluna ja yks teki mulle käsillään sydämen ja olisin kovin mielelläni halunnu vaan vajota maan alle haha. Tilaisuus kesti ehkä tunnin tai kaks liian pitkään mun makuun, mutta oli se loppujen lopuks ihan hauska kokemus.

Meiän lukujärjestys, jost tosta kukaan saa mitään irti. Enkun ja ATK-tunnit on sydämmöity ja matikkaa on joka päivä. Tosin nyt meillä vaihtu lukkari, mutta tuntimäärä pysy samana anyways.

Meillä oli tässä about kuukaus takaperin YFUlla tapaaminen, oltiin Marthan kanssa etuajassa, niin seikkailtiin sitten hetki Gangnamissa. 

Tän kyseisen YFU-tapaamisen jälkeen jäätiin sitten Judithin kanssa Gyeongbokkungissa pois, kun haluttiin käydä vielä yhdessä isossa kirjakaupassa. No, metroasema ei ollutkaan ihan se mitä ajateltiin, ja seikkailtiin hyvä aika ennen ku löydettiin oikeeseen paikkaa. Gyeongbbokkung oli kuitenkin tajuttoman kaunis yöllä, otti päähän, että kamera on rikki eikä ollut kun kännykkä matkassa.

 Tapasin myös vähän aikaa sitten Rotary-vaihtari Nean Hongdaessa. Kierreltiin siellä hetki, sitten käytiin Namdaemunissa ja Myeongdongissa. Oli tosi hauska päivä, ja ensviikon lauantaina ollaan tapaamassa uudestaan.

Namdaemun. Äiti, näyttääkö tutulta?

Myeongdong!

 Kaks viikkoa sitten korealaisilla oli koeviikko, niin mun ei tarvinnut mennä kuin perjantaina kouluun. Sen viikon keskiviikkona lähdin sitten Souliin Dongdaemuniin tapaamaan muita YFU-vaihtareita: Heliä, saksalaista Larissaa, amerikkalaista Jania, liettualaista Gertrudaa ja japanilaisia Kaedea ja Kazumia.

vasemmalta oikealle: minä (you don't say), Heli, Kazumi, Larissa, Gertruda, Kaede ja Jan.

Tää oli ehkä hauskin ikinä! Kyseessä on siis disco pangpang. Toi vaunu pyöri ja heilu ihan hulluna, musiikki pauhas ja siellä oli MC juontamassa. Tuolla keskellä myös oli semmonen langanlaiha jätkä kävelemässä ja muka potkimassa meitä päähän. Mä en ymmärrä miten se pysy pystyssä, koska mullakin oli vaikeuksia pysyä penkillä, vaikka pidin kaksin käsin kaiteesta kiinni.

Ja joo. Mulla oli 3.5 syntymäpäivät, kuten myös yhdellä mun luokkalaisella ja nuorimmalla pikkusiskolla Onyulla. Koulussa sain lahjaks kolme kirjaa ja opettaja oli ostanu mulle synttärikakun. Kaikki oli tehny mulle kortit ja luokan eessä mulle ja tälle toiselle päivänsankarille laulettiin ja meidän piti puhaltaan kakuista kynttilät.
Illalla mentiin koko perhe Gangnamiin johonkin ylihienoon 5 tähden hotelliin syömään buffetti-illallinen, ja en oo muuten ikinä ollut niin hienossa paikassa. Tunsin itteni varsin alipukeutuneeksi, kun muut hotellivieraat oli laittautunut ihan viimesen päälle. Enkä oo ikinä syöny itteeni niin täyteen. Kotona perhe anto mulle ja pikkusiskolle vielä lahjat, puhallettiin toiseen kertaa kynttilät tosta mun opettajan antamasta kakusta, mutta syötiin se vasta seuraavana päivänä, koska kaikki oli niin ähkyjä. Kaikki oli myös kirjottanut mulle korealaisten tapojen mukaan kirjeet, ja vähän nolotti, kun aloin pöydässä vetistelee niitä lukiessa, mutta no can do.

Viime viikolla eksyttiin Marthan kanssa Angukiin ja Gwanghwamuniin seikkailee. Tavattiin metroasemalla myös kolme amerikkalaista ja yks eteläafrikkalainen, jotka opastettiin semmoseen perinteiseen korealaiseen kylään, vaikka oltiin sinne menossa itekin ekaa kertaa. Mua jotenkin ärsyttää täällä ihan hirveesti se, että oon törmänny hirveen moneen amerikkalaiseen, jotka on asunu Koreassa vuosia, eikä ne oo siltikään vaivautunu opettelemaan koreaa. Tai siis, esimerkiksi munkin raamattukerhon pitäjä kirkossa on amerikkalainen ja se on asunu täällä kohta 6 vuotta, eikä se edes osaa lukea koreaa kunnolla. Mua ihmetyttää, miten ne on edes selvinny täällä niin kauan? Koska ite turhauduin aluks jatkuvasti siihen, että en osaa koreaa tarpeeksi hyvin. Nyt menee jo paremmin, mutta voin vaan kuvitella miten vaikeeta täällä ois, jos ei osais edes lukea tai kirjottaa. Ei täällä niin paljon englantia sujuvasti puhuvia ihmisiä kuitenkaan löydy. Päätöksensä totta kai kullakin eikä asia mulle kuulu, mutta se silti ihmetyttää mua. Musta jos menee asumaan vieraaseen maahan, niin asiaan kuuluu opetella myös uuden maan kieltä ja kulttuuria.

 Loppuun vielä kuvia tältä viikolta vähän sekalaisessa järjestyksessä.

En oo piirtäny täällä ollenkaan kunnolla muutakun kuvistunneilla, ja viime viikolla otin itteeni sitten niskasta kiinni ja aloin piirtää. En oo tosin vieläkään saanu tätä valmiiks.

Perusmeininkiä meiän luokassa taas. Pojat alko pelaa pingistä välitunnilla.

Lähdin yks päivä lenkille vähän toiseen suuntaan mihin normaalisti, ja taisin löytää uuden suosikkireitin.

Eilen oli taas mun oman koulun klubi, ja käytiin Gyeongbokkungissa haastattelemassa ulkomaalasia siitä mitä mieltä ne on Koreasta ja mitä ne tekee täällä. Ois ollu ihan kiva, jos ei olisi ollut jumalattoman kuuma ja en ois saanu jäätävää päänsärkyä.

Tänään käytiin Andrean kanssa Lafestalla vähän shoppailemassa vapaaehtoistöiden jälkeen. Ollaan kuitenki kummatki nii hoboja täällä, että mukaan ei tarttunu kun kuvan snapback ja liptint. Ja ruokaa.

Mutta tosiaan, tän viikon keskiviikkona menin siis normaalisti kouluun, mutta opettaja komentikin sitten vaihtamaan liikkakamat ja koulun takapihalle. Siellä sitten piti seisoa luokittain jonoissa ja tehdä kaiken maailman jumppaliikkeitä, mitä liikunnanopettaja edestä megafoniin keksi huutaa. Olin keskiviikkona vielä tosi kipeä, mua väsytti ja koska en oo saanu vielä kesäkoulupuvusta kuin tavallisen paidan, niin mulla oli talviliikkapuku ja meinasin kuolla, kun oli ainakin +25 astetta hellettä. Liikuntakentältä sitten poistuttiin luokittain eri pisteisiin, ja meillä oli ekana pituuden ja painon mittaus. Ei tässä mitään, mutta tämähän tehtiin kaikkien luokkalaisten nähden. Aina kun yks meni vaa'alle, niin kaikki muut keräänty siihen vaa'an ympärille kurkkimaan ja ilkkumaan, että kuinka läski kaveri on. Läpällä tietenkin, mut multa tais tässä vaiheessa lähtee väri kokonaa naamasta. Onneks olin kuitenkin luokan viimenen, jollon kaikki oli menny vähän kauemmas juttelee, ja sain viimesenkin kurkkijan hätisteltyä pois kurkkimasta mun tuloksia. Tää oli kuitenki ehkä tähän mennessä yks epämieluisimmista tilanteista täällä, oon vissiin tältä osin vielä turhan länsimaalanen.
Sen jälkeen oli vuorossa perus eteentaivutus, jossa pääsin loistaa. Mä en ymmärrä miten kankeita korealaiset nuoret oikein voi olla, koska mä taivuin yli 20 senttiä pidemmälle kun puolet meidän luokkalaisista. Tän jälkeen oli kaks juoksutestiä, joista 50 metrin juoksussa olin meidän luokan tytöistä ainoa, jonka aika oli alle 10 sekuntia. Sen lisäks vielä mitattiin käsivoimat, joissa varmaan pärjäsin ihan hyvin. Ainoa vaan, että olin tosiaan kipeä, ja täällä on tällä viikolla joka päivä paistanu aurinko kauheen paahtavasti ja aina on ollu yli +20 astetta. Eikä oo ees kesä vielä. Mä tuun kuolemaan tänne heinäkuussa.

Tää postaus veny nyt aika mahdottomasti, mutta kiva jos joku jakso lukea loppuun asti. Kohta on teillä kesäloma, mä jään odottelemaan että saan loputkin kesäkoulupuvusta, niin olo helpottaa edes vähäsen!

Korean (ja vähän vaihtariudenkin) hyviä ja huonoja puolia

Ah, johan on taas tullut pitkä päivitystauko. Paljon on tapahtunu ja kaikesta haluaisin kertoa, mutta oon kamalan laiska ja kaiken lisäksi kamera hajosi, joten enpä ala tänne kauheaa läjää iphone-laatusia kuvia latailemaan. Mulla on nyt about 2,5 kuukautta Koreassa takana, ja mulla on jo aika selkeä kuva siitä, mikä Koreassa on ihanaa ja mikä sitten vähemmän ihanaa, joten aattelin tehdä postauksen Korean (ja ehkä ylipäätään vaihtarina olemisen) hyvistä ja huonoista puolista ja semmosista asioista, jotka ei välttämättä ekana tuu mieleen, kun Koreaa ajattelee. Huomioikaa, että tää on erittäin kärjistettyä ja kerron ainoastaan omien kokemuksien mukaisesti. Totta kai tää ei päde kaikkiin ja kaikkeen.


+ Ihmiset
 Korealaiset on yleisesti ottaen loputtoman ystävällisiä ja avuliaita. Hyvä esimerkki on viime perjantailta, kun seisoin luokanopettajan antama synttärikakku sylissä sateessa odottamassa bussia koulun jälkeen, kun koululla (talonmiehenä?) työskentelevä vanhempi mies tuli ja anto mulle sateenvarjon. Kaupoissa myyjät tervehtivät kohteliaasti, hymyilevät ja tarjoavat apuaan. Jos seisot tyhmänä metroasemalla, useammin kuin ei joku tulee tarjoamaan apua.

+ Ruoka
Totta kai mulla on suomalaista ruokaa ikävä, tekisin aika paljon jos saisin kerrankin ruisleipää, savulohta tai karjalanpaistia, mutta täytyy sanoa, että yleisesti ottaen tykkään korealaisesta ruuasta enemmän. Suomessa olin tosi nirso ruuan suhteen, mutta täällä oon oppinu syömään liki kaikkea ja rakastamaan tulista ruokaa. Tämän hetkisiä suosikkeja ovat ddeokbokki ja kimbap.
 

+ Halpa hintataso
Koreassa melkeinpä kaikki on halvempaa kun Suomessa. Ainoat asiat jotka taitavat olla kalliimpia kun Suomessa on hedelmät ja tuontitavarat (länsimaalaset shampoot, deodorantit tms. hygieniatuotteet, karkit/suklaa, ruuat (juusto, voi, kerma, jäätelö)). Laskin tässä yks päivä, että mulla menee täällä viikossa yhtä paljon rahaa koulumatkoihin kun Suomessa yhdessä päivässä. Kallein vaate minkä täältä oon ostanu on ollut 19 euroa. Mutta jos osaat ostaa oikeista paikoista, ei mistään kannata yleensä maksaa yli 10 euroa. Korea on tehnyt musta loputtoman pihin, kun kaikki on niin halpaa ja itken varmaan verisiä kyyneleitä kun palaan Suomeen ja kaikki on niin kallista.

+ Kaikki on lähellä
 Suomessa meiltä lähimpään pikkumarkettiin on ainakin 4 kilometriä. Täällä 300 metrin säteellä on kolme markettia, kaksi leipomoa, puolen tusinaa ravintolaa ja kahvilaa, apteekki, kaksi pankkia ja herra tietää mitä muuta. Tanssitunneilleki mennessä pitää kävellä huikeet viis minuuttia.


-/+ Koulu
Koulu on tosi iso osa vaihtarivuotta täällä, mikä se on sekä hyvä, että huono juttu. Niin kuin oon aikasemmin jo maininnut, mä oon koulussa kahdeksan tuntia päivässä, lisäksi kahdesti viikossa mun koulu vaatii, että menen toiselle high schoolille osallistumaan klubitoimintaan, joissa sitten menee koko ilta. En siis ikinä ole ennen viittä kotona. Koulussa meinaa liki päivittäin hajota pää, kun tuntuu että aika ei kulu ollenkaan. Opetuksesta en kauheasti ymmärrä, eikä pulpetti ole se kaikista mukavin paikka nukkua. Se mitä opetuksesta tajuan, tuntuu mulle välillä melko turhalta, ja etenkin englanninopetus on suomalaisen koululaisen mielestä varsin tehotonta. Mutta sitten taas koulussa tapaa kaikkia kavereita, tutustuu uusiin ihmisiin ja saa pitää hauskaa oman ikästen korealaisten kanssa. Lisäksi korealainen kouluruoka on miljoona kertaa parempaa kun Suomessa. Vaikka klubitoiminta välillä ärsyttää, se on enemmän vaan hengailua ja hauskanpitoa kuin opiskelua, joten yleensä odotan sitä ihan innolla. Joka tapauksessa oon oppinu arvostamaan suomalaista koulujärjestelmää ihan uudella tavalla ja vannon, etten enää ikinä valita Suomessa neljän päivistä, koska täällä neljänä päivänä viikossa koulu loppuu vasta 16.30.

-/+ Sosiaalisuus
Ennen Koreaan tuloa viihdyin tosi paljon omissa oloissani, enkä jaksanu olla ihmisten seurassa hirveän kauan. Täällä taas saman katon alla asuu kolme siskoa, joista yhden kanssa jaan huoneenkin, ja äiti on kotiäiti, joten omaa aikaa ja tilaa ei juuri ole. Mutta aika harvoin mä täällä nykyään yksinäisyyttä kaipaan. Ne kerrat kun oon sattunut yksin kotona olemaan (ehkä 4 kertaa?) niin tuntuu etten tiiä yhtään mitä tekisin itelläni. Saa nähä miten Suomessa opin taas olemaan päivittäin välillä useammankin tunnin itekseen.

-/+ Julkinen liikenne
Bussit ja metrot kulkee kyllä ajallaan ja usein (riippuen tosin missä asuu), mutta bussit ei oo erityisen mukavia. Kuskit ei hiljennä töyssyissä, joten ei oo mitenkään ihmeellistä, jos lyö päänsä kattoon tai muuten vaan lähtee mutkissa seikkailemaan pitkin seiniä. Ruuhka-aikaan myös kaikki matkumistaninen on yhtä helvettiä. 


- Jatkuva melu
Koreassa ei oo ikinä hiljasta. Liikenne kuuluu joka paikkaan, koulussa opettajat, joilla ei ääni kestä huutaa, käyttävät mikrofonia, ja välillä tuntuu, että luokkalaiset ei edes osaa puhua normaalilla äänellä. Ei sillä oo mitään väliä, vaikka puolet luokasta koittais nukkua, siellä on aina joku sankari joka kokee tarvetta huutaa 2 metrin päässä istuvalle kaverilleen kurkku suorana. Kotona aina kun koitan opiskella, vähintään yks siskoista soittaa viulua/pianoa/kitaraa, ja jos ei muuta niin telkkari on päällä tai appa päättää kaikkien iloksi tarjota hengellisiä lauluja.  

- Jatkuva kiire, stressi ja väsymys
Vaikka kuinka koittaa olla sopimatta liikaa menoa, niin kiire tulee kuitenkin. Välillä mulla on täällä melkein minuuttiaikataulu, mikä aiheuttaa päänvaivaa, ja vaikka kuinka yrittää, niin tuntuu että on silti myöhässä. Korealaiset ei oo niin täsmällisiä kuin suomalaiset, mutta silti mun sisäinensuomalainen kituu aina kun oon vähänkin myöhässä jostain sovitusta tapaamisesta. Kaikilla vaihtareilla on myös stressiä. Pelkästään se, että joutuu jatkuvasti käyttämään vierasta kieltä, väsyttää ja stressaa. Täällä kaikki pienetkin arkiset asiat vaatii keskittymistä ja uudelleen opettelua, ja pitää jatkuvasti kiinnittää huomiota miten käyttäytyy, mitä sanoo, ja mitä muut nyt ajattelee musta. Lisäksi täällä on liki mahdotonta saada nukuttua enemmän kuin 5-6 tuntia yössä, koska tanssitreenien ja klubien takia oon kotona vasta yhdeksän ja kymmenen välillä. Myös se, että tarvii kaikkiin asioihin host-perheen apua, turhauttaa. Mua ahdistaa pyytää apua hosteilta apua kaikkeen, mutta on sanomattakin selvää, että en koreaksi osaa itelleni sopivaa puhelinliittymää, alien registration cardia tms hankkia. Ärsyttää olla riippuvainen muista ihmisistä ja elää niiden aikataulun mukana, etenkin kun kaikki on niiin kiireisiä. Lisäksi se, että täällä suunnitelmat ja aikataulut muuttuu jatkuvasti ja välillä viiden minuutin varotusajalla pitää lähteä jonnekin. 


- Mitään ei sanota suoraan
Korealaiset ei sano mielellään negatiivisia asioita päin naamaa, ja pitää osata lukea rivien välistä. Kyllä ei oo aina kyllä eikä ei aina ei. Suorapuheisille suomalaisille tää voi aiheuttaa päänvaivaa. Esimerkkinä tästä, sain kuulla mun tulevasta perheenvaihdosta toiselta vaihtarilta ja sen jälkeen YFU:lta, vaikka mun perhe oli ollut asiasta tietonen useamman viikon. Ei ottanu päähän.


- Hyötyliikunnan puute
Suomessa mä rakastan liikkumista, käyn lenkillä useamman kerran päivässä ja kävelen enemmän kuin mielelläni paikasta A paikkaan B. Täällä kaikkialle mennään bussilla ja metrolla vaikka matkaa olisi alle kilometri, mikä hämmentää mun perhettä aina välillä, kun sanon, että käveleminen on jees. Mun perheen ilme oli näkemisen arvoinen, kun kävelin ensimmäisen kerran koulusta kotiin ihan vaan because I could (mun koulumatka on about 4 km). 

- Yksinäisyys
Korealaiset lukiolaiset on kamalan kiireisiä. Siskot ravaa hagwoneissa (yksityisissä akademioissa) joka päivä koulun jälkeen, ja jos sattuvat olemaan kotona, niin useimmiten he opiskelevat yömyöhään. Se, että mä en oo yksin kotona, ei tarkota ettenkö mä ois välillä yksinäinen. Ilman mun tanssitreenejä ja klubeja mä oisin varmasti ihan hukassa, koska todellisuudessa vaikka se kaikki kuulostaa hirveen rankalta, mä oon kiitolllinen niistä, koska jos niitä ei ois, mä istuisin himassa koneella tai kattomassa telkkaria. Ne on oikeestaan mun viikon kohokohtia, koska pääsen näkemään kavereita ja pitämään hauskaa. Välillä kuitenkin kun ei syystä tai toisesta muilla vaihtareilla/siskoilla/kavereilla ei oo aikaa ja suunnitelmia peruuntuu, yksinäisyys iskee.



Kaikista negatiivisista asioista huolimatta en koe, että mulla edelleenkään ois minkäänlaista kulttuurishokkia. Toki mulla on huonoja päiviä, välillä useampi peräkkäin, mutta mua ei oo kertaakaan kaduttanu tänne lähtö ja tuskin tulee kaduttamaankaan. Kai mä ennen lähtöä varauduin paljon suurempiin kulttuurieroihin kuin mitä ne todellisuudessa on, ja lähdin pessimisti ei pety-asenteella. Mutta eipä tässä muuta, hengissä oon (kipeenä taas tosin) ja huomenna jatkuu koulu. Viime viikon olin perjantaita lukuunottamatta kokonaan kotona koska korealaisilla oli koeviikko ja tällä viikolla ma-ti oli kansallisia vapaita, joten oon saanu tässä onneks vähän levätä. Kysymyksiä ja kommentteja saa heittää taas kerran! Koittakaa jaksaa vielä vajaa kuukaus siellä Suomessa, sitten pääsette lomille. Täällähän kesäloma on vasta elokuussa </3

Ps. Happy Birthday to me!