perjantai 17. tammikuuta 2014

Pikainen (kuva)päivitys


Päivittelen nyt vielä nopeasti, koska en takaa, että mulla on ensviikolla aikaa. Tanssitreenit alkaa taas torstaina (ehdin niissäkin käydä varmaan vaan 2-3 kertaa ennen lähtöä nyyh...) ja perjantaina aattelin lähteä viemään viisumia Helsinkiin. Ja totta kai korean opiskeluun pitäis panostaa ihan kauheesti, minkä oonkin tehnyt, mutta tuntuu että mikään ei riitä. Osaan kyllä kirjoittaa ja lukea hyvin totta kai, mutta oon vähän hidas ymmärtämään puhetta. Se varmasti korjaantuu nopeesti koreassa kun korva tottuu, mutta silti. Toivoisin myös, että saisin perheen, joka ei osaa englantia, ainakaan paljoa. Haluun puhua koreaa heti alusta asti, koska haluun oppia koreaa niin paljon kuin mahdollista tulevan vuoden aikana.

Mutta niin, mulla ei ollut tänään kuin tunti koulua iltapäivällä, niin kävin sitten aamulla isän kanssa keskustassa vaihtamassa mulle jo woneja että pääsen Koreassa alkuun ja ostamassa sekä käsimatkatavaroita varten että ruumaan menevän laukun.

Itseopiskelun iloja.
 

Loppuun vielä kevennyksenä vähän koulusta!


Siinä siis tyttöjen koulupuku. Mari, Kaisu ja te kaikki muutkin jotka mut in real life tunnette saatte kyllä makeet naurut kun mä tollasen päälleni laitan! Ei siinä mitään, toi on ihan sulonen, mutta mä en oo pukenu hametta varmaan viiteen vuoteen niin saatan olla kiusallisuuden multihuipentuma ensimmäisinä päivinä.

Meillä päin alkaa olee sen verran kylmä, että kyllä täältä ihan mielellään jonnekin lämpimämpään jo kohta lähtee. Rakastan talvee ja tykkään kirkkaista pakkaskeleistä, mutta en jatkuvista pakkasenpuremista ja ihon kuivumisesta. Koitan päivitellä tässä taas kunhan pääsen suurimmista paperien kanssa sähläämisestä yli ja jos vaikka sitten oisin jo saanut perhetiedotkin nii olisi jo jotai kunnollista kerrottavaakin!

Ps. Heli viimeinkin teki blogin! Käykää toki vilkaisemassa sitäkin! Sinne ja takaisin

5 kommenttia:

  1. Toi koulupuvun hame on onneks suht pitkä ja alle voi aina laittaa shortsit :D
    Onnee ja menestystä sulle, sano terveisii multa kaikille kunhan pääset tonne kouluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh luojan kiitos :D ois itku voinu olla lähellä, jos se ois ollu ihan mini. Mun on ollu tarkotus tulla puhumaan sulle ja kysymään muutama kysymys, mutta enpä ehtinyt. c': mutta saako tuolla koulussa käyttää meikkiä ja jos saa niin missä määrin? Kiitos paljon ja sanon kyllä!

      Poista
  2. Suurimmal osal koulus onki ihan mini ku ne on muokannu xD ei periaattees sais käyttäå meikkii mut iso osa tytöistä kyl käyttää ja ei sulle varmaa sanottais mitää vaik käyttäisitki meikkii. Vaihtari on siel aika special. Ite käytin yleensä vaa bb cream (koska aikaset aamut yyh) mut kyl siel oli ihmisil kunno sotamaalauksiakin välillä^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah no sitten XD okei, no hyvä tietää, kiitos paljon !!

      Poista
  3. Kyaaaa toi kouluasu♥
    C: Onnea sulle! Kohta on vissiin lähtö?o 3 o
    Ite hain Koreaan just yfun kautta vuodelle 2015~16
    ens viikolla saatan jo kuulla pääsenkö:D jännittää tän vuoden vaihtareiden ja itteni puolestaxD

    VastaaPoista