Korealaiset häät & kauheesti ruokaa

Moi moi! Taitaa nyt olla viis viikkoo Koreassa täynnä. En ees haluu ajatella miten nopeesti aika täällä menee... Tuntuu et en oo ollu täällä ku hetken, mut samalla, et oisin aina kuulunu tänne ja ollu tässä perheessä. Pelottavaa.

Mutta joo! Tässä postauksessa aion kertoa vähän viime viikon lauantaista, jolloin oltiin koko perhe kaksissa häissä. Toiset oli Soulissa ja toiset Daejunissa, joka on Soulista etelään, ja sinne meni about tunti luotijunalla (oli muuten eka kerta ikinä luotijunassa!). Ja sen lisäks oon saanu nyt useemman kerran sluibattua kännykän ruokalaan, ja otettua teille kuvia kouluruuasta.

Viime perjantaina siis vanhin sisko, Yejin, tuli Pohangista illalla meille, koska lauantaiaamuna oli aikanen lähtö Soulin häihin. Tai no, aikanen ja aikanen, lähettii täältä kymmeneltä, mutta kun asut perheessä jossa on viis tyttöä, äiti ja isä, niin kaikkeen pitää varata aikaa. Ei edes syöty aamupalaa, koska omma sano, et häissä on aina niin paljon ruokaa, että sinne mennessä pitää olla nälkä. Ensin ajettiin metroasemalle, josta juostiin metroon, josta vaihdettiin metroon, josta käveltiin hääpaikalle.

Yejin ♥

Appan ja omman kanssa, koska niistä ei oo tainnu kuvaa vielä täällä olla. Ja tääki on tosi laadukas, kiitos Yewonin kameran.

Minä, Yewon ja Yejin.

Tässä kaikki mun ihanat siskot. Yewon, Onyu, Yejin ja Yejun.

Hups tuli vähä syötyä.

Ruokasali. Sitä ruokaa muuten oli.

Ensimmäistän häiden morsiamen kanssa.

Ja tässä ite seremoniasta!

Ensimmäiset häät pidettiin kirkossa, ja ne ei juuri poikennu suomalaisista häistä muuten kun että siellä oli enemmän laulamista ja esityksiä, ja hääpari kumarsi kummankin vanhemmille, morsian minkä mekossaan pysty, ja sulhanen meni ihan maahan polvilleen ja otsa lattiaan. Vieraiden vaatteetkin oli pitkälti ihan "länsimaalasia", mutta vanhemmilla ihmisillä oli hanbokit, eli semmoset perinteiset korealaiset juhlapuvut. Me ei keretty olla ensimmäisissä häissä kun ehkä kolmisen tuntia, kun sitten piti jo lähtee junalle. Käveltiin taas metroasemalle, vaihdettiin metroa kerran ja sitten lähdettiin junalla Daejuniin.

Törmäsin TVXQ:hun juna-asemalla nii olihan se sit pakko.

Junasta. Maisemat ei kyllä ollu mitään erityisen kauniita.

Tunnen itteni jotenkin kovin kalpeaks täällä.

Kun päästiin junasta, juostiin hulluna nappaamaan kaks taksia et päästäs hääpaikalle, joka oli tällä kertaa hotelli. Oltiin taas, kuten tavallista, myöhässä, mutta ehdittiin onneks näkemään kaiken maailman laulu- ja tanssiesityksiä näissäkin häissä. Ja päästiin syömään. Nääkin häät oli ihan länsimaalaset, eli aika lailla sama meininki Suomessa. Kummatkin hääparit oli ihan tajuttoman kauniita, ja etenkin morsiamet oli laitettu niin viimesen päälle, et jos mä ikinä meen naimisiin, niin mulle pitää järkätä häät Koreassa kiitos.

Toiset häät! Oli sairaan hienot.

Ja sitä ruokaa taas vähän oli. Anteeks huono laatu, en kauheesti kehdannu jäädä kuvailee nii nää on aika random-otoksia.

 Illalla vielä ennen junan lähtöö Yejin lähti serkun kanssa takasi Pohangii, ja me muut mentiin hääparin kotiin, jossa mä ja siskot lähinnä vaan lagattiin ja pelleiltiin vierashuoneessa, kun aikuiset jutteli olohuoneessa. Syötiin vähä välipalaa, mutta ei paljoa jaksanu, kun oltiin kaikki ihan poikki ja ylisyöneiitä. Hääparin luota sit mentiin miljoonan mutkan kautta juna-asemalle, taas kahdella metrolla Ilsaniin ja käveltiin sit vielä metro-asemalta himaan. Oltiin kotona joskus puolen yön jälkeen, mutta pääsin nukkumaan vasta kahden aikaa, kun piti kattoo Hannibal ja lähettää päivän kuvat Yejinille, kun se ei ollu ottanu kameraa. Sanomattakin selvää, että seuraavana päivänä oli vähän kuollu fiilis kirkossa.


 Sit toinen aihe, joka vois ansaita melkein oman postauksen, on korealainen leipä. Täällä ei siis saa juuri mitään tummaa leipää, lukuunottamatta niitä uhanalaisia ruissämpylöitä, joita mun hostit diilaa meille aamiaispöytään herra tietää mistä. Tavallisesti täällä syödään lähinnä semmosta amerikkalaista toastia, joka siis on semmosta ihan valkosta pullapaahtoleipää. Joka sit meillä ainakin yleensä syödään mansikkatuorejuuston tai -hillon kanssa. Mutta sen lisäks tasasin väliajoin meille ilmaantuu kaikkea semmosta, mikä on näille leipää, mutta suomalaiselle jotain ihan muuta.

"Healthy & Fresh Bread" excuse you, toi oli vehnäleipää, jossa oli sisällä vielä jotain hämärästi juustoa muistuttavaa töhnää. :D Fresh ehkä, mut terveelliseks en menis sanomaan.

Mustikkaleipää. Toisin sanoen vehnäsämpylä, jossa oli oli mustikkahilloo ja kermaa sisällä. Definitely not bread.

JA TÄÄ. Yks päivä Yewon tuli sanoo, et Sanni, keittiös on ihanaa uutta leipää, mee maistaa, se on tosi hyvää! No mä luulin, et appa oli tyyliin ostanu niitä ruissämpylöitä, mut ttanttanttaa, tää jökötti siel pöydällä. Violettia kääretorttua.

 Älkää ymmärtäkö mua väärin. Nää kaikki on ollu tosi hyviä, mutta mua vaan huvittaa, et miten erilainen skeema suomalaisilla ja korealaisilla on leivästä. Täytyy kyllä sanoa, että toisinaan tulee ruisleipää ikävä, mutta kyllä toi toastikin menee ihan hyvin alas.

Sitten niitä kuvia kouluruuasta! Joka päivä meillä on siis riisiä, keittöä, melkein aina kimchiä ja jotain muuta salaattia, sekä vaihtelevasti lihaa, jotain omeletin tyyppistä ja välillä jotain muita ylläreitä. Tykkään täällä kouluruuasta kovasti, vaikka yleensä noi keitot on aika mauttomia ja salaatitkaan ei aina oikein maistu. 

Sit loppuun vielä jotain random-kuvia koulusta.

Kuvisluokka ja ahkerat korealaiset opiskelijat.

Hyemin ♥

Sohui, joka on ehkä kiltein ihminen ikinä.

Tänään aamulla oltiin vapaahtoistöissä Yewonin, Haerangin ja Marthan kanssa Pajussa. Opetetaan ylä-asteelaisille ja heikommille lukiolaisille englantia, tai lähinnä se on vaan sitä, että keskustellaan niiden kanssa englanniks vapaista aiheista. Tänään oli mun eka kerta, mutta jatkossa meen sinne ilmeisesti joka lauantai. Lisäks ensviikolla alkaa korean opetusta Pajussa yhdellä koululla. Se on tiistaisin ja keskiviikkosin neljä tuntia koulun jälkeen, mutta onneks Martha, ja kaks muuta YFU-vaihtaria tulee sinne kanssa, Madison (USA) ja Judith (Alankomaat), ja ne on meidän hyviä kavereita. Vaikka haluunkin koreanopetusta ja oppia koreaa, niin vähän hirvittää miten tuun jaksamaan pitkän koulupäivän jälkeen neljä tuntia vielä opiskella, ja oon kotona sitten vasta vähän ennen yheksää. Joudun myös sen takia skippamaan mun tanssitunnit, mutta no can do. Koitan kuitenkin suhtautuu siihen positiivisesti, pääsenhän näkee Madisonii ja Judithia kanssa, siellä me saadaan päivällinen ja päästään harjottelemaan puhumista jonkun semmosen kanssa, joka osaa korjata ja neuvoa, jos mokaillaan. Jospa tää tästä! Tänään iltapäivällä mennään meidän enkkukirkon pastorin kanssa pizzalle Yewonin, Marthan ja Haerangin kanssa. Huomenna on kirkko ja sen jälkee mennään kirkkoporukan kanssa Costcoon, joka on kai semmonen amerikkalainen wholesale market (anteeks I can't Finnish anymore). Oon opiskellu koreaa täs tosi paljon, ja nyt kun oon saanu paremmat oppikirjatkin, nii alkaa jo menee paljon paremmin. Pystyn jo keskustelee enemmän omman ja koulukavereiden kanssa, mikä on ihanaa. Arki on välillä tosi rankkaa, mutta periks ei anneta!

Pakollinen bussiselca vielä loppuun tältä päivältä.

Oho. Edellisestä päivityksestä on melkein pari viikkoa ja tän viikon lauantaina oon ollu Koreassa kuukauden. Mihin ihmeeseen tää aika on oikein menny? Mulla ei oo ollenkaan sellanen olo, että oisin ollu yksin vieraassa maassa jo kuukauden, ilman mun perhettä ja vanhoja kavereita. Lähtö jännitti mua aika paljon ja lentokoneessa olin ihan hermona, mutta täällä olo on alusta asti tuntunu tosi luontevalta. Etenkin nyt, kun uskallan olla jo täällä perheessä ku kotonani. Korea menee joten kuten. Helpoista ja käytännönläheisistä aiheista pystyn juttelemaan jo melko hyvin ja ymmärrän, kun omma kysyy onko mulla sateenvarjoa, maksoinko jo koulukirjat koululle, moneltako tuun kotiin tai oonko syöny. Opiskelen päivittäin yleensä tunnin tai kaks, mutta silti tuntuu, että en opi tarpeeks nopeesti ja turhaudun. Mutta sitten vertaan mun taitoja siihen mitä ne oli kolme viikkoo sitten ja tajuun, et oon edistyny tosi paljon. Mua kuitenkin ärsyttää se vaihtarijärjestöjen antama kuva, että ku oot ollu kuukauden tai kaks sun vaihtomaassa niin puhut sujuvasti kieltä ja arkijutut menee kun vettä vaan, koska se on kaukana todellisuudesta. Mun ei tarvii enää stressata osaanko vaihtaa bussia kouluun mennessä, mutta täällä on tosi paljon juttuja joita en vielä osaa hoitaa ja viikottain tulee tilanteita, joissa meen vaan yksinkertaisesti ihan lukkoon, kun en ymmärrä mitä pitäis tehä. Onneks niistäkin on kuitenkin selvitty tavalla tai toisella. Mutta mä en tuu vielä kuukaudenkaan päästä puhumaan sujuvaa koreaa, siitä oon aika varma. Mutta kyl mä koko ajan opin, joka päivä opin uusia sanoja ja ymmärrän paremmin ja paremmin.

Mutta mitä mä oon tehny tässä viimesen kahen viikon aikana? Istunu koulussa mitä suurimmissa määrin, Yewonin kanssa käytiin tosiaan Soulissa ostamassa mulle koreankirjoja ja syömässä. Viime maanantaina oli appan (host-isän) synttärit, piirrettiin kortti ja kirjotettiin kirjeet, ja viikonloppuna olin ensin Marthan kanssa Soulissa lauantain, käytiin Gangnamissa ja Myeongdongissa ja sunnuntaina kirkon jälkeen käytiin vielä Lafestassa ja Western Domissa. Yewon ja Yejun on kummatkin tosi kiireisiä nykyään, eikä niillä oo juuri aikaa mulle, mutta koska mulla ei oo vieläkään korealaista SIM-korttia, niin koulukavereiden kanssa on vaikea sopia mitään, kun wifin avulla kännykkä toimii vaan kotona. Kunhan saan sen kuntoon, niin uskoisin, että mun on paljon helpompi hengata korealaistenkin kavereiden kanssa, kun voin ottaa yhteyttä hosteihin jos tarvii. Onyu, mun nuorin sisko, joka on nyt ala-asteen viimesellä luokalla, on tosin ollu mun pelastus. Aluks meillä ei kauheesti ollu yhteistä, kun se ei englantia osannu ja mun korea oli varsin alkeellista, mutta nykyään se on innostunu opiskelee englantia enemmän ja puhuukin sitä jo paremmin, ja mun korea taas paranee päivä päivältä, niin pystytään jo juttelee paremmin. Se on tosi ihana, kun se haluaa viettää mun kanssa aikaa ja tehdä kaikkea yhdessä.

Gyongbokkung

Gyongbokkung

Kanaudonia!

Appan kortti ja kakku.

Gangnam!

Poikettiin manduramyeonilla ja bulgogikimbapilla.

Myeongdongissa oli pari ihmistä.

Mä en oikein tiedä mistä mä enään kertoisin, kun tää kaikki on mulle jo niin arkea. Asiat alkaa tuntumaan tavallisilta, enkä mä osaa enää oikein sanoa, mistä kannattais kirjottaa. No eilen oli tavallista lyhyempi päivä, pääsin jo puol yhden aikaa koulusta, koska vanhemmille oli vanhempainilta koululla. Tulin kotiin, enkä tajunnu, että olin himassa yksin, ennen kun Onyu tuli vähän myöhemmin kotiin ja sano et ommalla saattaa mennä myöhään. Mä luulin et omma oli nukkumassa, kun makuuhuoneen ovi oli kiinni, ja mä olin hissutellu koko ajan täällä ihan turhaan. Olin ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon yksin, ja sit en ees uskaltanu telkkaria kattoa! No jaa... Käytiin sitten Onyun kanssa lenkillä, ostettiin juotavaa ja friteerattua kanaa, koska kummallaki oli nälkä. Musta on tullu ihan uusavuton täällä, koska omma tekee aina ruuan, enkä mä suoraan sanottuna uskalla keittiössä koskea kun vedenkeittimeen, koska aiheuttaisin kuitenkin jonkun kaasuräjähdyksen, etenkin jos oon yksin kotona.

Näkymä meiän kirkon takapihalta. Mä en vieläkää ymmärrä miten nää tekee tän.

Syötiin vähä Yejunin kans hups. Vaihtarikilot mitä ne on?

Näkymä meiän koulun ylimmästä kerroksesta...

...ja takapihalta. Noissa harmaissa rakennuksissa tuolla taustalla on kuulema 49 kerrosta. Mitä kaikkea mä tekisinkää, jos pääsisin kattomaan sieltä näköaloja.

Mutta mitäs muuta, oon jo kuta kuinkin parantunu flunssasta joka kestikin melkein pari viikkoa, mitä nyt vielä vähän yskittää. Koulussa joku sankari on viimeinkin ymmärtäny et luokissa on myös lämmitys, ja laittanu sen vielä päälle. Perjantaina on ensimmäinen kerta koulun enkku-klubia. Liityin siihen, kun mun vaihtarivastaava pitää sitä, ja siinä pääsee kiertelemään ympäri Soulia ja juttelemaan ihmisille, vaikka siinä onkin enemmän ideana bongata amerikkalaisia ja mennä puhumaan niille. Klubi on aina kerran kuussa, ja toivottavasti sieltä löytyy vielä lisää kavereita. Sunnuntaina meillä on kahdet häät, yhdet Soulissa ja toisen jossain Daegun lähellä. Toivoinkin, että pääsisin mun vaihtovuoden aikana korealaisiin häihin, ja mua onnisti, koska nyt pääsen jopa kaksiin, ja toisiin vielä toiselle puolelle Koreaa! 

Meitsi ja muut korealaiset blingbling-kotiäidit + koulu

Aijai. Kaks viikkoa kohta täynnä ja oon ollu jo viikon koulussa. Viime viikonloppuna siis käytiin siskojen kanssa Western Domissa ja Lafestassa shoppailemassa, en tosin ostanu ku koulutarvikkeita. Käytiin myös ottaa sticker photot. Oli hauskaa siskoporukalla, ja oon oikeesti onnellinen tässä perheessä.

Viime viikonloppuna oli Korean itsenäisyyspäivä, niin Lafestan lähellä oli jotain pienimuotosta juhlintaa

Yejun, Yewon & Onyu ♥

Omma teki vähän iltapalaa.

Ja meitsi teki viime viikonloppuna lettuja! Vähän pelotti miten onnistu, mut ihan suomalaisen makusia niistä tuli. Hostitki tykkäs kovasti.

Maanantaina alko koulu, herätys oli 6.30 ja omma saatto koululle. Mun classroom teacher on englanninopettaja, joten sille voi onneks jutella, jos on jotain epäselvää. Se saatto mut aamulla luokkaan, ja sano et voin istua mihin tahansa, ja seurata mun luokkalaisia sitten liikuntasaliin tervetuliaisseremoniaan. No, istuin sitten vähän kiusallisena siihen, mutta pian sen jälkeen muutama tyttö tuli mun viereen ja otti mut mukaan porukkaan. Seremonia ei ollu mitenkään ihmeellinen, ja sen jälkeen alkoi jo ihan normaalit oppitunnit.

Oon täällä siis high schoolin ykkösellä, eli mua vuotta nuorempien kanssa. Koulua on tiistaisin 6 tuntia ja muina päivinä 7 tuntia, mutta koulupäivät on silti 8:00-16:30 (tiistaisin 8:00-15:30), koska näillä ei oo kaksoistunteja, vaan kaikkien tuntien jälkeen on joku vartin välitunti. Koulupukua pitää käyttää (tosin siihen päälle saa vetää takin/hupparin, koska koulussa on sisälläkin niin törkeen kylmä), melkein kaikilla on tunneilla viltit sylissä, sisällä pitää kävellä lipokkaat/tohvelit jalassa, oma vessapaperi pitää olla mukana, ruokalaan jonotetaan pihalla ja ruuan kanssa ei oo varsinaisesti mitään juomista. Jos on jano, niin käytävillä on semmosia vesiautomaatteja (mitä ne on... mun suomenkieli on huonontunu niin paljon jo entisestään et hävettää) ja kaikilla oppilailla on kaks lokerikkoa, yks kengille ulkona ja sisällä yks isompi kirjoille ja muille tavaroille. Itse opetuksesta en kauheesti ymmärrä, englannin, kuviksen ja liikunnan tunneilla pystyn osallistumaan, matikassa tein parhaani, mut annoin periks haha.
Mä jotenkin kuvittelin, et täällä ois koulussa tiukempaa. Toki täällä on jotain sääntöjä joista ei jousteta, mut itse opetus on jotenkin rennompaa kun aattelin. Opettajat heittää läppää oppilaiden kanssa, välillä tunti saattaa mennä siinä et opettaja innostuu selittämään ihan asian vierestä, ja esimerkiksi mun tietotekniikan (?) opettaja on semmone et se tulee luokkaan, naurattaa oppilaita tunnin ja lähtee. Englannin tunnin aiheet on suunnilleen samaa tasoa, kun mitä Suomessa opiskellaan seiskalla. Matikassa nää opiskelee aika lailla samoja asioita, kun mitä Suomessa pitkässä matikassa ensimmäisillä kurseilla, mutta ne opettaa ne asiat niin eri lailla, etten mä täällä mitään uutta voi oppia. Se on lähinnä laskukaavojen ulkoa pänttäämistä. Tunnilla nukkumisen suhteen jotkut opettajat on tiukempia kuin toiset, mutta useimmiten nukkujoiden vaan annetaan olla.
Ja sit toisinaan täällä tulee ihan ihmeellisiä tilanteita. Eilen mulla oli vähän huono päivä; oon ollu kipeenä koko viikon ja olin törkeen väsyny, ja sitten vielä sattu olemaan kaks semmosta tuntia, että opettaja selitti vartin jotai, hiljeni eikä antanu mitään ohjeita, niin kaikki luokkalaiset sitten vaan alko nukkumaan tai lukemaan kirjaa tai jotain, niin siinä sitten minä muiden mukana. Oon koittanu tehä täällä parhaani koulussa ja edelleen yritän, mutta kun istut takapuoli puutuneena 8,5 tuntia päivässä paikoillas ja kuuntelet puhetta josta 90% menee täysin ohi, niin kyllä se on vähintäänkin puuduttavaa. Onneks välitunneilla kavereiden kanssa olo pelastaa paljon. Tällä viikolla kaikki on tullu kurkkimaan meiän luokan ovensuuhun et millane mä oon, moikkaillu käytävillä ja tullu juttelee jotain pientä englanniks.
Kouluun meen bussilla, joudun vaihtamaan kerran bussia, ja vaikka siinä menee vaan 20-30 minuuttia, niin se on  silti stressaavaa, kun pitää seurata missä pitikään jäädä pois ja useimmiten linkit on niin täynnä, et pystyt laskemaan vieressä seisovan ihmisen nenäkarvat I swear to god.
Mutta koulu on loppujen lopuks ihan okei, ja kouluruoka on törkeen hyvää. Joka päivä on kahta eri salaattia, riisiä, jotain kastiketta sille (tänään oli muuten lihapullakastiketta!) ja sit joku keitto. Tässä asiassa sais kyllä Suomi ottaa mallia. Pitää koittaa sluibata kännykkä tai Ipod joku päivä ruokalaan ja ottaa kuva kouluruuasta.

Saatiin tommoset keksit maanantaina ruokailussa. Deogiko hwaiting!

Mun koulukuva. Oon just niin kipee ja väsyny ku miltä näytänki.

Koulukaverit! Sohui, Hyemin & Dam

Ja muuta. Keskiviikkona otin puheeks, et haluisin alottaa tanssin täällä. Mä en osaa olla paikallani ja mä tarviin liikuntaa, ihan vaikka vaan sen takia että mulle riittäis yks lentolippu ku oon palaamassa ensvuonna. Meiän koulussa on jazz-tanssiklubi, mut en siitä oikeen innostunu. Sanoin ommalle, et haluisin kokeilla kpop-tanssia, ja sehän alko heti ettii lähintä ryhmää. No lähin löyty sit hetken googlailun jälkeen 5 minuutin kävelymatkan päästä, ja pääsin kokeilemaa jo samana iltana! Omma heti varotti, et siellä on todennäköisesti vaan aikuisia, koska ei lukiolaisilla oo aikaa tanssia. No, aattelin et miten paha se muka voi olla? Oon Suomessakin harrastanu zumbaa, eikä sielläkään oo ollu kun muutama mun ikänen. No, mentiin sitten semmosen vähän epämääräsen kerrostalon kellarikerrokseen kun sen päivän tunnista oli puolet jäljellä, oli tarkotus ihan vaan seurata. No, kuten omma sano, siellä oli lähinnä ajummia eli tämmösiä keski-ikäsiä korealaisrouvia. Mutta ne tanssi ihan järkyttävän hyvin. Astuttiin sisään, ja se opettaja heti mut mukaan sinne ja menin vähän arkana takariviin. Alettiin heti harjottelemaan B.A.P:in Angelia, ja oli hauskaa. No ei tarvinnu kahta kertaa miettiä haluunko jatkaa siellä vai en. Nyt sit oon maksanu aluks kuukauden siellä, ja käyn kolme kertaa viikossa. Ajummat aina vaan hymyilee ja juttelee mulle ja ei taida vieläkään oikein ymmärtää miten tämmöne ulkomaalanen on sinne eksyny.

Eilen oli Marthan synttärit, niin käytiin sitäkin sit juhlimassa. Käytiin McDonaldsissa bulgogi-hampparilla ja Dunkin Doughnutissa juttelemassa kaikesta mahollisesta. Pyörittiin sitten hetki Madulla, joka on semmonen pieni kauppa-alue Madun metroaseman ympärillä. Oli kivaa, vaikka melko pikasesti ehdittiinkin vaan nähä.

Once again, Happy B-day hun! Paljon onnea ♥

Huomenna ollaan menossa todennäkösesti Souliin siskojen kanssa, kunhan Yewon tulee puolenpäivän jälkeen vapaaehtoistöistä. Anteeks sekava postaus ja muokkaamattomat kuvat, mutta halusin vaan saada päivityksen aikaseks ja kerrottua koulusta ja miten mulla täällä menee. Kommentit ja kysymykset on tervetulleita! ♥